Monet yritykset palkkaavat ihmisiä erilaisista taustoista organisaation moninaisuuden edistämiseksi. Tätä tehdään joko liiketoimintalähtöisesti osana omaa vastuullisuusstrategiaa, tai esimerkiksi julkisten hankkijoiden sopimusten ns. työllistämisehdon johdosta. Molemmissa tilanteissa asiasta olisi hyödyllistä viestiä. Miten tehdä se sensitiivisellä tavalla, kaikkia ihmisiä kunnioittaen?
On ymmärrettävää, että yrityksistä voi tuntua vaikealta lähteä sanoittamaan vaikkapa sitä, että julkisten hankintojen työllistämisehdon velvoittamana heille on palkattu pitkäaikaistyöttömiä henkilöitä tai ihmisiä, joilla on erilaisia fyysisiä tai kognitiivisia toimintarajoitteita.
Miten aloittaa?
Aivan aluksi pitää pohtia, miten moninaisuus asettuu organisaation laajempaan sosiaalisen vastuun kenttään. Onko moninaisuus sosiaalisen vastuun viestinnän kärki, vai onko se vain osa sitä? Seuraavaksi voit haastatella niitä ihmisiä, joista olet ajatellut viestiä. Haluavatko he ylipäätään tulla esille? Jos haluavat, niin millä tavalla? Kysy heiltä ja myös muilta työntekijöiltä missä olette onnistuneet ja mistä he ovat ylpeitä. Haastattelujen jälkeen sinulla on jo hyvä käsitys siitä, miten voisit tuoda asiaa esille positiivisella ja kannustavalla tavalla, ilman että kukaan joutuu tahtomattaan valokeilaan.
Miten kirjoittaa?
Me kaikki koostumme erilaisista ominaisuuksista ja elämänkokemuksista. Siksi on hyvä muistaa henkilö ensin -tapa kertoa ihmisestä. Voit esimerkiksi puhua henkilöstä, joka ollut pitkään työttömänä. Näin et luokittele ihmistä pitkäaikaistyöttömäksi vaan jää selväksi, että työttömyys on ollut vain yksi osa kyseisen ihmisen elämää.
Niin kuin vastuullisuusviestinnässä yleensäkin, kerro myös matkasta – haasteista ja ongelmistakin. Vaikeuksien kautta voittoon -tarinat kiinnostavat ihmisiä aina. Onko esimerkiksi organisaatiossasi käynyt niin, että ennakkoluulot ovatkin karisseet kun on rohkeasti työllistetty henkilöitä erilaisista taustoista?
Ota siis suunnitteluun mukaan ihmiset, joista haluat kertoa, kertaa mistä olette ylpeitä ja millainen matka on ollut – ja sitten viesti rohkeasti!