Kahden viime vuoden aikana (2024–2026) kestävyysraportointi on kehittynyt globaalisti ehkä enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Merkittävin muutos on tietysti ollut CSRD -direktiivin käyttöönotto Euroopassa vuonna 2024. Sen jälkeen EU on jo uudelleenarvioinut raportointivaatimusten yksinkertaistamista ns. Omnibus -paketilla. Se kertoo siitä, että ensimmäisen käyttöönottoaallon jälkeen huomiota kiinnitetään myös kustannuksiin ja toteutettavuuteen. Mutta mitä tapahtuu EU:n ulkopuolella, kun me täällä EU:ssa yritämme pysyä muuttuvan sääntelyn perässä? Onko ESG kuollut niin kuin mediassa näkee välillä kirjoitettavan?
Globaalit kestävyysstandardit leviävät nopeasti
Trump-ilmiö ja anti-ESG-keskustelu saavat valtavasti huomiota mediassa. Kuitenkin samanaikaisesti globaaleja kestävyysstandardeja otetaan käyttöön ympäri maailmaa, mutta se ei näy talousuutisten otsikoissa. EU:n ohella toinen suuri kehityslinja on nimittäin ISSB-standardien (International Sustainability Standards Board) nopea leviäminen.
ISSB julkaisi standardit IFRS S1 ja IFRS S2 vuonna 2023 ja juuri vuosina 2024–2026 niiden käyttöönotto on lähtenyt voimakkaasti liikkeelle. Useat maat, kuten Australia, Brasilia, Japani, Singapore, Malesia, Hongkong ja Meksiko ovat ottaneet käyttöön tai ilmoittaneet ottavansa käyttöön ISSB-pohjaisia raportointivaatimuksia.
Tämän seurauksena maailmassa alkaa muodostua kaksitasoinen järjestelmä. ISSB muodostaa sijoittajakeskeisen globaalin raportointitavan, joka keskittyy vahvasti ilmastokysymyksiin ja taloudellisiin vaikutuksiin. Eurooppalainen malli on laajempi, mutta se sisältää ISSB:n raportointivaateet monien muiden kestävyysasioiden lisäksi. Mutta huomasitko mitä suuri maa puuttuu ISSB:n käyttöönottajien listalta?
Kiinan motivaatio on erilainen kuin Euroopassa
Kiinan on ilmoittanut rakentavansa yhtenäisen kansallisen kestävyysraportointistandardiston, joka nojaa ISSB:n IFRS S1- ja IFRS S2 -standardeihin, mutta ottaa samalla huomioon Kiinan omat olosuhteet ja ominaispiirteet. On odotettavissa, että kaikki suuret kiinalaiset yritykset julkaisevat kestävyysraportin vuoteen 2030 mennessä.
Euroopassa raportointia on perusteltu usein sidosryhmien tarpeilla, kestävällä kehityksellä ja yhteiskunnallisella vaikutuksella. Sen sijaan Kiinan lähestymistapa vaikuttaa olevan enemmän teollisuuspolitiikka, pääomamarkkinoiden kehittäminen ja vientimarkkinoille pääsyn turvaaminen. Toisin sanoen Kiina voi omaksua samat raportointikäytännöt mutta täysin eri syistä.
Kiinan valtion strategisiin tavoitteisiin kuuluu hiilineutraaliuden saavuttaminen vuoteen 2060 mennessä. Se vaatii valtavia investointeja. International Energy Agency (IEA) on arvioinut, että Kiinan puhtaan energian investoinnit ovat nykyisin suunnilleen samalla tasolla kuin Yhdysvaltojen ja EU:n yhteenlasketut investoinnit. Kiina vastaa noin 29 % maailman puhtaan energian investoinneista. Näiden tietojen perusteella Kiinan roolia kestävyysraportoinnin tulevaisuuden suhteen ei kannata väheksyä.
Markkinat janoavat taloudellisesti merkityksellistä kestävyystietoa
”ESG:n kuolema” näyttääkin enemmän mediailmiöltä kuin globaalilta todellisuudelta. Viimeisin Morningstarsin (2026) raportti kertoo, että vastuulliset rahastot ovat vuoden 2026 alkupuoliskolla tuottaneet tavallisia rahastoja paremmin. Anti-ESG puheesta huolimatta sijoittajat siis tekevät rahaa vastuullisella sijoittamisella.
Jos ajattelemme raportointia yrityksen hallituksen tai talousjohtajan näkökulmasta, he eivät tarvitse kestävyysraportointia ensisijaisesti hyvän tekemiseen. He tarvitsevat tietoa ymmärtääkseen yrityksen energiariskit, hiiliriskit, toimitusketjuriskit, regulaatioriskit, henkilöstöriskit ja pääoman hinnan. Juuri tästä syystä (ISSB) rakensi standardinsa sijoittajien ja rahoittajien tiedontarpeiden ympärille, ja siksi se leviää nyt nopeasti.
Olemme siirtymässä sääntelyvetoisesta kestävyysraportoinnista markkinavetoiseen tiedon tuottamiseen. Ne yritykset, jotka jatkavat systemaattista tiedon tuottamista ilman pakkoa, tekevät sen siksi, että ne kokevat tiedon hyödylliseksi johtamisessa, rahoituksessa tai kilpailukyvyn rakentamisessa.
Kenelle raportointi on edelleen relevanttia?
Suomessa tähän ryhmään kuuluvat erityisesti vientiyritykset, kansainvälisiin arvoketjuihin kuuluvat yhtiöt, pörssiyhtiöt, pääomamarkkinoilta rahoitusta hakevat yritykset ja yritykset, joiden asiakkaat ovat suuria eurooppalaisia konserneja.
Vaikka raportointivelvollisuus lykkääntyisi tai osa yrityksistä poistuisi sääntelyn piiristä, yritysten asiakkaat, pankit ja sijoittajat eivät ole kadonneet. Huomattava on myös se asia, että pankkien sääntely ei ole helpottunut, vaan heidän tarvitsee edelleen ymmärtää lainoittamiensa yritysten ilmastoriskit. Monen suomalaisen yrityksen kannalta kysymys ei ole enää siitä, raportoiko se vai ei, vaan siitä, missä muodossa asiakkaat vaativat tietoja.